Ihana toukokuu

En muista koskaan aiempina vuosinani kiinnittäneeni erityisemmin huomiota pikkulintujen laulantaan, mutta esimerkiksi tänään riemastuin niin, että melkein liikutuin kuullessani pikkulintujen kovaäänistä toistensa viekoittelua käydessäni heti aamutuimaan kävelyllä läheisen joen rannalla. (On muuten hyvä, että linnuilla on oma, meille käsittämätön kielensä. Ei olisi minusta yhtään romanttista tai rentouttavaa, jos keväisin pihapuut täyttyisivät ihmisten kielellä mylvivistä pikkusiivekkäistä: ”Antakee piillluuaaa, antakaa joku ees vähäseeeen”)

Mutta toivottavasti tämä tieto herkistymisestäni ei nyt leviä moottoripyöräkerhoni jäsenille. Alkaisivat arvatenkin esittämään arveluja, joiden mukaan olisin pikkulintuihin päin kallellani, ja luultavasti he myös pakottaisivat minut ajamaan jonon hännillä sellaisella tyttöjen polkupyörällä, jossa on tupsut stongan päissä ja pikkuinen pinkki kori edessä, eikä edes yhden yhtä pääkalloa missään. Silloin olisi kyllä pirullisen vaikeaa herättää kaipaamaani pelkoa ja kunnioitusta kulmakunnilla, kun kaverini lipuisivat viileän äänekkäästi eteenpäin ja minä puolestani sotkisin vimmatusti pikkupyörälläni perässä. Epäilen ainakin, ettei soittokelloni kohtelias pring pring -ääni saa kylvettyä hyytävää kauhua vihollisteni selkäpiihin.