En muista koskaan aiempina vuosinani kiinnittäneeni erityisemmin
huomiota pikkulintujen laulantaan, mutta esimerkiksi tänään
riemastuin niin, että melkein liikutuin kuullessani
pikkulintujen kovaäänistä toistensa viekoittelua käydessäni heti
aamutuimaan kävelyllä läheisen joen rannalla. (On muuten hyvä,
että linnuilla on oma, meille käsittämätön kielensä. Ei olisi minusta yhtään romanttista tai rentouttavaa, jos
keväisin pihapuut täyttyisivät ihmisten kielellä mylvivistä
pikkusiivekkäistä: ”Antakee piillluuaaa, antakaa joku ees
vähäseeeen”)
Mutta toivottavasti tämä tieto herkistymisestäni ei nyt leviä
moottoripyöräkerhoni jäsenille. Alkaisivat arvatenkin esittämään
arveluja, joiden mukaan olisin pikkulintuihin päin kallellani, ja
luultavasti he myös pakottaisivat minut ajamaan jonon hännillä
sellaisella tyttöjen polkupyörällä, jossa on tupsut stongan
päissä ja pikkuinen pinkki kori edessä, eikä edes yhden yhtä
pääkalloa missään. Silloin olisi kyllä pirullisen vaikeaa
herättää kaipaamaani pelkoa ja kunnioitusta kulmakunnilla, kun kaverini lipuisivat viileän äänekkäästi eteenpäin ja minä puolestani sotkisin vimmatusti pikkupyörälläni perässä. Epäilen
ainakin, ettei soittokelloni kohtelias pring pring -ääni saa
kylvettyä hyytävää kauhua vihollisteni selkäpiihin.
Eipä taida mennä kauaakaan, kun alat kokea sen sydänmerkin tekemisen tarpeellisiksi: "Kevät! <3"
VastaaPoistaNäin hyvin se minultakin taas onnistui.
VastaaPoistaHahhaa, kävipä sydänmerkillä pröystäilijälle köpsysti. Ei näy sydäntä missään, mutta kevät on muka pienempi ku kolmonen. Ai ai.
PoistaMutta kyllä minustaki tuntuu, että olen ihan sydänmerkkien käytön kynnyksellä. Samalla alan käyttämään myös hymiöitä. Ne vasta ovatkin hauskoja.