Robottihylje

Näin äsken Ylen uutisissa jutun, jossa kerrottiin, kuinka Vantaalaiseen vanhainkotiin oli tuotu vanhusten seuraksi robottihylje. Se hylje reagoi ihmisen kosketukseen liikkumalla, räpyttelemällä suuria silmiään ja ääntelemällä. Hylkeen oli tarkoitus tarjota vanhuksille kosketusta ja hellyyttä. Linkki uutiseen tässä.

Voi hyvä luoja, miten surulliseksi se uutinen minut teki! Eläintä imitoiva robottiko on muka lohduttavinta ja parasta mitä niille ihmisille voidaan pitkän elämänsä lopulla tarjota?

Olen ymmärtänyt, että eutanasian vastustajat vastustavat armomurhaa enimmäkseen sillä perusteella, että elämä on heidän mielestään niin arvokas tapahtuma, ettei ihmisen pitäisi ryhtyä sitä omin päin ja halujensa mukaan lopettelemaan. Mutta jos minun eloni - mikäli olen sitten vanhuksena hoitokodissa vailla kosketusta ja seuraa – arvioidaan vain yhden robotin kähmimisen arvoiseksi (arvatenkin hoitohenkilökunta olisi silloinkin vain teipannut karvoja tavallisen robotti-imurin päälle), niin ennemmin minä varmaankin tilaisin laskun tästä showsta ja poistuisin suosiolla esiripun taakse. Arvostan elämääni sen verran, etten haluaisi tuhlata sen loppua robotin taputteluun.

Robottihylje.. Voi saatana! Olikohan sen hankkimishetkellä vanhusten koskettelukepakot päässeet loppumaan.

P.S. Vaikka itse sanonkin, niin silloin on kyllä päiväkirjan teksti onnistunut, kun ensin siinä otetaan kantaa eutanasiaan ja sitten siinä ajaudutaan mätkimään poloisia vanhuksia kepakolla.