Maajussille morsian

Miten on mahdollista, että tuossa Maajussille morsian -ohjelmassa naiset muka tappeli tuosta yhdestä maajussista, joka oli ryhdikäs ja jännittävä kuin märkä lapanen. Aina kun satuin ohjelmaa katsomaan, niin se miekkonen vaan huokaili suruisen näköisenä vaimealla äänellä jonkun asian tiimoilta. Minusta se mies oli vaan ihmismuodon ottanut haukotus.

Miksei neidot ole ajautuneet tappelemaan minusta, vaikka olenkin toimiltani yllättävä ja kommunikoin koko ajan karjahtelemalla, koska – jumalauta – kaikkienhan on kuultava nerokkaat sanottavani. Epäilisin oikeen huokuvani sellaista arvaamatonta seksuaalista alkuvoimaa, jonka luulisi houkuttelevan neitoja, mutta eipä siltikään näy käsilaukuillaan toisiaan huitovia akkoja siellä, missä ikinä kuljenkin.

Täytynee kaiketi ilmoittautua seuraavaan Maajussit kauteen, että tilanteeseen tulee muutos.

Valitettavasti minulla ei vaan ole nyt sitä maatilaa. Mutta huoli pois, arvon lukijat, minulla on suunnitelma. Kotini voisi toimia sellaisena maajussin tilana. Vanhempani tietysti asuvat siellä vielä, mutta ratkaisin senkin ongelman jo tykönäni.

Voin jo kuvitella, kuinka se maajussi kuvausryhmä tulisi pihaani ja alkaisi kuvaamaan sellaista romanttista maatilan esittelyvideota, jossa linnut laulaisivat, hevoset tepastelisivat ja koivut viheriöisivät kauniisti - kunnes yhtäkkiä ulko-ovi rävähtäisi selälleen ja vanhempani syöksyisivät ovesta pihalle tukka hulmuten, minä heidän kannoillaan katuharjan vartta heilutellen ja raivoisasti karjuen: ” ALKAKAA HÄIPYÄ SIITÄ, SAATANAT!”

Kun sitten kesken kiivailun huomaisin kuvausryhmän, säpsähtäisin sitä ensin, mutta sitten jo sujuvasti näyttelisin vain rynnänneeni pihalle puhdistamaan sisäänkäyntiä kuvausryhmälle. Huuliltani voitaisiin kuitenkin lukea jupinaa ja kasvoiltani nähdä kiivasta mulkoilua vanhempieni suuntaan.

Tilanne tietysti vielä jatkuisi - vanhempani kun eivät ole periksi antavaa sorttia - kun keskustelisimme juontajan kanssa mukavia kahvin ja pullan ääressä. Vanhempani yrittäisivät sillä väin hiippailla korvat luimussa taloon takaisin, mutta koska minä en ole eilen heinäkuormasta tähän vierähtänyt, niin arvaisin heidän aikeensa aina. Tällöin minä syöksähtelisin taas pihalle mylvimään: ”EIKÖ SE SANA MUKA KUULU! TAKAISIN EI OLE TULEMISTA ENNEN KUIN AKAT TAPPELEE MINUSTA!”

Sitten tuonnempana selittäisin kameralle lapsosen viattomaan sävyyn, että on ollut vähän ongelmia noiden niskuroivien vanhempien kanssa, mutta toiveikkuuttani uskoisin heidän nyt jättäneen meidät rauhaan.

Jumalauta, nyt alkoi tuntua siltä, että minun on pakko osallistua siihen maajussiin. Enhän voi olla niin itsekäs, että riistäisin neidoilta tällaisen kokemuksen. Alankin heti valmistautua kirjevyöryyn.