Kulttuurista ja suvaitsemattomuudesta

Muutama viikko sitten ajauduimme vahingossa Tommin ja Juhan kanssa Ale-pub nimiseen baariin täällä Jyväskylän keskustassa. Se on sellainen karaoken laulantaa ja kaljan juontia suosiva räkälä ihan keskustassa. Se vierailu tuntuu jättäneen minuun syvän jäljen.

Silloin kun me olimme siellä, oli se paikka aika täynnä humaltuneita ja jurottavia keski-ikäisiä tai vanhoja ihmisiä. Tunnelma oli painostavan surullinen. Joku lauloi karaokessa kappaletta, jossa muusikot soittivat värisevää mollia mollin perään ja laulaja kertoi vaimonsa jättäneen tämän, vaikka vaimo oli luvannut ettei koskaan jätä, mutta silti oli saatana jättänyt ja mennyt vielä jonkun toisen syliin. Muistaakseni viimeisessä säkeessä laulaja pohdiskeli, että mahtaako hänellä olla enää voimia nousta tästä. Tätä mahdollisuutta epäiltiin koko bändin, sanoittajan ja laulajan voimin kovasti.

Ja mitäkö siitä sitten seurasi.

Sen jälkeen olen tahtomattani, monesti, pitkään ja pahantuulisesti miettinyt suomalaista kulttuuria.

Ulkomaalaisvastaisten kaunopuheinen siipi käyttää käsittääkseni usein perustetta, etteivät he halua ulkomaalaisia tänne suomeen, koska he kuitenkin tulisivat tahallaan laimentamaan suomalaista kulttuuria. No, jos se suomalainen kulttuuri on sitä, että kannetaan omien ja esi-isien murheiden taakkaa harteilla, puhutaan ainoastaan silloin, kun pään seinään hakkaamisen lomassa murahdetaan sisukkuutta osoittaen ”perkele”, eikä sitä päänhakkaamista lopeteta samaan sisukkuuden henkeen koskaan, vaan jostain syystä ylpeillään sillä ja kaiken tämän seurauksena juodaan ihan helvetisti liikaa viinaa ja sitten ryhdytään oikeen porukalla piehtaroimalla piehtaroimaan itsesäälissä ja lopulta kenties muksitaan heikompaa lähimmäistä tai sävelletään sukupolvia riivaava itkuvirsi, niin siinä kyllä tosiaan pitääkin olla varovainen, ettei tällainen kulttuurinen kultasuoni pääse yhtään laimenemaan. Suomi varmaan pääsisi kätevästi eroon ulkomaanveloistaan, kun se yhtäkkiä ottaisi muun maapallon panttivangiksi uhkaamalla, että elleivät velat häviä, me ryhdymme oikopäätä käyttäytymään kuin ranskalaiset. Eiköhän se olisi ukaasi, joka ajaisi muut maat raivoisaan kolehdin keräykseen ja kenties itse Bono järjestäisi koskettavan hyväntekeväisyyskonsertin asian tiimoilta.

Minusta ainakaan suomalaisille ei tekisi ollenkaan pahaa ottaa asioita vähän kevyemmin ja löysemmin. Tämä elämän ei voi ottaa käsittääkseni kuin kerran ja minusta koko matka menee pilalle, jos joka saatanan asiaa alkaa murehtimaan itsesäälin ja humalan vallassa.

Suvaitsemattomuudesta haluisin myös kirjoittaa vielä, kun kerta sitä jo vähän hivottelin.

Mikäli minä olen oppinut ihmisyydestä yhtään mitään, niin ainakin sen, että suvaitsemattomuus on melkoisen loputon ja uusiutuva luonnonvara. Sen takia minusta onkin ihan helvetillisen typerää ruveta esittelemään jotain ulkomaalais-, homo, nais-, silmälasipäis- tai muita ihmisryhmävastaisia mielipiteitä, koska sitten kun niistä ryhmistä päästäisiin, niin se suvaitsemattomuus vaan siirtyisi johonkin seuraavaan puutteeseen ja ennen pitkää sitä valtaosa huutelijoista itse – kun eivät kuitenkaan ole sitä ihmisrodun kermaa - huomaisi tuijottavansa palavaa viikatetta heiluttavaa valkohuppuista miestä silmästä silmään, eikä se huppupää ole tullut paikalle neuvottelut mielessään.

Mutta turha tässä mulla on itsestänikään mitään pyhimyksen tai Gandhin kuvaa maalata. Samalla tavalla minullakin myös ihmisiä, joita en suvaitse. Ja siinä on muuten sellainen kerho, johon ei ole edes vaikea päästä. Minä en vain sorsi ketään tiettyä ihmisryhmää, vaan sille listalle on mahdollista päässä tasaisesti kaikista ihmisryhmistä. Jos olet vituttava mulkero, PAM, olet listalla. Ja jos vielä kiusaat tahallas heikompias, PAM, olet listan kuningas. Tämä minun kerho on niin valikoimaton kerho, että toisinaan huomaan olevani siellä itsekin.