Ninjutsu

Ylen aamu-tv:ssä haastateltiin muutama päivä sitten suomalaista ninjaa. Siis ihan sellaista oikeaa salaperäisesti mustiin pukeutunutta ja heittotähtiä alati paiskovaa hemmoa. Ja minä kun luulin heikäläisten olevan vain samanlaisia taruhahmoja kuin kääpiöiden tai haikaroiden. Kaikkea sitä oppii.

No, oli satuhahmo tai ei, kertoi se ninjamiekkonen siinä haastattelussa olevansa jo muistaakseni seitsemän danin mustavyö omassa lajissaan. Samaan hengenvetoon hän kertoi niistä vyökokeista sen, että viidennen danin mustavyökokeessa oppilaan on tarkoitus mennä istumaan tatamille silmät suljettuina ja odottaa, kun kouluttaja voi hetkenä minä hyvänsä ilmestyä selän taakse ja yrittää kumauttaa oppilasta bambukepillä. Vyökokeen läpäisee, jos oppilas osaa ylimaallista tietoisuuttaan hyväksi käyttäen väistää tai torjua lyönnin.

Minua alkoi naurattaa silloin ihan ääneen, kun kuvittelin mielikuvissani kaverini Antero Ka'Plammin osallistuvan tuollaiseen vyökokeeseen (mielestäni ihan luonnerooli hänelle). Näin se kuvitelma menee:

Antero saapuu tatamille. Sinne kävellessään hän uhoaa vaatimattomaan tapaansa ninjakavereilleen: 

”Kuvittelitteko muka yllättävänne minut? No kuvitelkaapa uudestaan! Hah! Minua ei niin vain sumutetakaan, sillä tietoisuuteni on tänään verrattomassa vedossa. Viimeksi minut on yllätetty nuijasodassa, silloinkin vihollisten vaimojen syleilystä. Teillä ei ole tänään mitään mahollisuutta.”

Ja niine puheineen Antero käy istumaan tatamille. Pian myös kouluttaja ilmestyy hiipien hänen taakseen. Hetken aikaa kouluttaja antaa tilanteen rauhoittua, mutta sitten hän jännittää vartalonsa kuin jousen vieden bambukepakon päänsä taakse. Hetkeksi tilanne jähmettyy. Kaikki pidättävät henkeään...

Ja juuri sillä hetkellä, kun bambukepakko viimein räjähtää liikkumaan eteenpäin, leikkaantuukin kuva jo liikenteen seassa kuolemaa halveksuen kiitävään ambulanssiin. Auton sisällä makaa rusikoitu Antero paksu käärö päässään. Hänet on kuin onkin yllätetty.

Tämän jälkeen kamera palaa kuvaamaan autiota tatamia, jossa lojuvat vääntyneet silmälasit ja katkennut bambukeppi. Kameramies lähtee kuvaten kävelemään kohti ninjojen taukotupaa (mielikuvissani käytetään dokumenttimaista käsivarakuvausta) ja kun hän aukaisee kahvihuoneen huoneen, paljastuu se olevan täynnä nauravia ninjoja. Kun nauru on loppumassa, huudahtaa joku vielä anteron ääntä ja eleitä muka matkien:”ei minua voi yllättää. KRÄNKS”, ja naurun remakka räjähtää jälleen. Joltain ninjalta lentää tämän seurauksesta suusta pala pullapitkoa. Joku vilkaisee kameraa hämillisesti.