Olin eilen laittamassa itselleni annosta mämmiä ja kermaa (sivuhuomautus: ihminen, joka syö mämminsä ilman sen hukuttamista aimo annokseen kermaa, pitäisi ruoskia), kun vessahätä yllätti. Menin vessaan johtajana, mutta palasin sieltä palvelijana. Keittiöön päästyäni huomasin Kitin seisovan pöydällä ja lipikoivan erityisen tyytyväisen näköisenä sitä lautasella ollutta mämmin nokaretta. Ei siis kermaa, vaan itse mämmiä. Ja tyytyväisenä. Näytti ihan siltä, kuin sen omatuntoa ei olisi kolkuttanut ollenkaan se toisten ruokien nautiskelu.
Oli miten oli; seurasi takaa-ajo, kiihkeää sladittelua mutkissa, katteettomia uhkauksia ja lopulta suuri pakomatka sohvan taakse. Sieltä sohvan takaa Kit sitten mulkoili minua ja nuoli huuliaan. Ilkkui selvästi pirulainen. Minulle ei siinä tilanteessa jäänyt muuta mahdollisuutta kuin istahtaa sohvalle ja lusikoida ne jäljelle jääneet mämmit suuhuni. Oppiipahan. Ennen kuin pääsin edes annoksen loppuun, tuli Kit pois sieltä sohvan takaa ja jäi viereeni hengailemaan. Kuvasta päätellen mukavan vauhdikkaasti alkanut ruokataukomme osoittautuikin ennennäkemättömän tylsäksi tapahtumaksi.
Bonuksena vielä kuva Kitistä, joka on viime aikoina alkanut kehittää itselleen pyykkinaruvatsaa aina sillä välin, kun minä käyn suihkussa. Tuolta ylhäältä se minua tuijottelee ja välissä taputtelee päätäni. Tämän seuraavan joutuu nyt ihan kuiskaamaan: kissani taitaa olla niljakas tirkistelijä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti