Äänekkäin apina

Joskus muutamia vuosia sitten – uskoakseni se oli kolea tiistaiaamu – kun ihminen meni ja horjahti alas puusta. Se oli totta vieköön kurja aloitus päivälle. Ylös oksistoon jäi terttu banaaneja ja puoliksi järsitty kääpä sekä sen aikaisena hi-tech laitteena pidetty kepakko – laitteen muuten huhuttiin ajavan silloisen nykynuorison vain apaattisena peukaloimaan itseään kaiket päivät. Mutta minkäs teit, maassa oltiin ja orastava nälkäkin jo korvensi. Niinpä siinä ei sitten muu auttanut, kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja keksiä ihan itse pystyssä kävelyn riemu, nuotio, nuija ja ruokalaji, jossa kokeiltiin uusinta uutuutta, lihaa. Se oli kerrassaan onnistunut tempaus se, koska siitä lihan keksimisestä se vasta hullunmylly alkoikin. Aivot alkoivat käydä niin kuumina, että niiden viilentämiseksi piti pohtia kaikenlaista. Terävä keihäänkärki, rengas ja maanviljely tuli silloin keksityksi ihan huomaamatta. Ja aina kun on ollut maanviljelyä, on ollut myös niitä, jotka ovat yrittäneet livistää siitä muka herkkään ja luovempaan työhön sopivaan luonteeseensa vedoten. Eli erilaiset taidelajitkin olivat tekemässä tuloaan. Nämä laiskuuteen taipuvaiset herkkimykset vannoivat siihen aikaan yhteen ääneen, että runoilu ja musisointi keksittäisiin jukoliste kyllä heti, kun joku vaan keksisi kirjoituksen. Ja sehän keksittiinkin, kun ihmiset alkoivat asua ryhmissä, ja jonkun niuhottajan oli kirjoitettava säännöt käytökselle, joita alati vailla lannevaatetta keekoilevan naapurinkin olisi sopiva noudattaa.

Kurjasta alusta huolimatta tästä olikin näemmä kehkeytymässä ihan kelpo aamupäivä.

Mutta älähän huoli, iltapäivällä sitä vasta melkoisella hötäkällä eteenpäin lähettiinki. Joku nimittäin keksi tieteet törmättyään kipeästi fysiikan lakeihin ja näin selvitystyö elämän, tämän maailman ja avaruuden toiminnasta oli alkanut. Tämä johti suoraan sellaisten mukavuuksien kuten kaukoputken, moottorin, antibiootin, ja lentokoneen keksimiseen. Avaruudessa tultaisiin siis piakkoin käymään ja kuolettavia sairauksia parantamaan. Myös muita elämää ja työntekoa helpottavia vekottimia tehtailtiin jatkuvasti. Loppupuolella iltapäivää meno oli jo muuttunut ihmiselle niin helpoksi, että nyt hän saattoi ensimmäistä kertaa koko päivänä keskittyä vapaa-aikaan ja itsensä viihdyttämiseen, ja niin alettiin luoda kauniita lauluja, kuvata elähdyttäviä elokuvia, kirjoittaa kirjoja ja maalata taistelevia metsoja. Toisaalla, hippien keskuudessa, oli samaan aikaan alettu suosia sellaista keksintöä kuin seksuaalinen vapautuminen, joka oli kohta sekin riemastuttava tavallista kansaa olemassaolollaan. Ihmisellä näytti olevan pullat nyt hyvin uunissa.

Mutta harva tiesi, että ilta oli jo hämärtymässä. Se oli jo pitkällä, sillä ihmisten keskuuteen oli syntynyt peto; peto, joka tulisi keksimään Maatilan prinsessa -tv-sarjan.

Oh lord, take me now!

Missä on tuossa ihmisen historiassa se risteys, josta kääntymällä tultiin tähän tilanteeseen? Ja mihin tämä polku johtaa, takaisin sinne puuhun vokottelemaan eukkoa nuijalla? Mistä lähtien on alettu tarjoamaan ihan kelpo viihteenä sitä, että vitunmoisessa huomionkipeydessä riutuvat pinnalliset ja mieluusti rikkaat paskiaiset laitetaan johonkin heille ”sopimattomaan” tilanteeseen laukomaan käsikirjoitettuja päättömyyksiä ja käyttäytymään muuten vaan ”arvaamattomasti”? Tuntuu siltä, että mitä ylpeämpi ja äänekkäämpi henkilö on omasta ääliömäisyydestä, sitä varmemmin hänet raijataan johonkin viihdeohjelmaan esiintymään. Mutta eivät semmoiset ohjelmat ainakaan minua tikahduta nauruun, vaan saavat ennemmin sommittelemaan kansanmurhaa. Olisin siihen varmasti muuten jo ryhtynytkin, mutta kunnon kätyreitä on näinä päivinä niin pirun hankala löytää.

En minä sitä sano, että viihteen pitäisi olla aina jotenkin älykästä tai moraalisesti oikeellista, mutta toivoisin, että sillä viihteellä ainakin yritettäisiin sanoa muutakin kuin: ”Voi vittu, mä kaadoin kaljaa mun tisseil.”

Vaikka onhan tämä tietysti vähän ensimmäisen maailman ongelma esimerkiksi nälänhätään ja sotiin verrattuna, mutta kun kaukosäätimestä loppui odottamattomasti patterit, eikä kanavaa jaksa nousta vaihtamaan, tuntuu sekin lohtu nyt kovin kaukaiselta.

P.S. Kiitos Niinalle kauniista kehuista ja mainonnasta Facebookissa. Se oli mukava yllätys. Luulin tämän päiväkirjani vaipuneen jo unholaan.