Humalainen puli vei viimeiset savulohet nenäni edestä ja minä
meinasin saada ihan täysmittaisen raivokohtauksen, sillä jos jotain
ruokaa rakastan tarpeettoman paljon, niin se on tuoreeltaan
savustettu lohi.
Mutta kesken sen höyrykattilan tuuttauksen aloin ajatella, että
mikä perkeleen saul schubak minä kuvittelen olevani, kun olen
hamuamassa pulilta hänen viimeisiä savulohiaan, jotta vain itse
saisin sitä sitten enemmän. Se oli niin ahdistava ajatus, että
taivuin samantien nöyränä kohtalooni jatkaa eloani vailla
savulohen riemuja ihan lähitulevaisuudessa.
Mutta en minä silti niin laupiaaksi muuttunut, ettenkö olisi
vielä pöydästäni mulkoillut alkoholistia uhkaavasti alta kulmieni
tämän nautiskellessa viimeisiä savulohen rippeitä. Hekumoi niillä
oikeen, saatana!
Ilmeisesti hyvyyteni on vain ulkoista sorttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti