Avaimenperä

Heinäkuussa minua kohtasi jälleen satumainen onni.

Muuan turvallisuusalan yritys oli huomannut olevansa liikuttavan huolestunut turvallisuudestani ja ahdistusta lievittääkseen he tarjosivat minulle turva-avaimenperäänsä ihan ilmaiseksi vailla taka-ajatuksia, ihan vain lahjana yritystä mainostaakseen. Turva-avaimenperä toimi selostuksen mukaan niin, että kun kuitenkin hupuloisin avaimeni huishelvettiin, niin sitten tällä hi-tech perällä varustetut avaimet tarvitsi löytäjän kiikuttaa vain lähimpään postilaatikkoon ja vips, avaimet olisivat kohta jälleen oikean omistajan rakastavassa syleilyssä.

No, nyt sitten aikaa tuosta tarjouksesta on kulunut noin kolme kuukautta, eikä turva-avaimenperä ole vieläkään minulla. Sopii kysyä, että milläköhän halvatun kamelisaattueella pitkin silkkitietä niitä on lähdetty minulle tuomaan. Jos myös se hukkuneiden avainten palauttaminen kestää näin pitkään, niin jo on hyödytön palvelu. Luurankona olisin lukitun oven ulkopuolella tässä vaiheessa.

Tämä turvallisuusyritys soitti minulle jo kerran – pari kuukautta sitten – tiedustellakseen, että josko olen ollut tyytyväinen avaimenperääni. (Epäilisin henkilön maailman olevan liian pieni, jos tällä on aikaa olla tyytyväinen tai tyytymätön avaimenperäänsä.) Kun sanoin, etten ole vielä saanut koko avaimenperää, päätti neiti ryhtyä heti puhelun jälkeen jyrkkiin toimenpiteisiin. Mutta sitä ennen hän halusi tarjota minulle yrityksensä lisäpalvelua, jolla saisin pientä maksua vastaan tapettua kaikki korttini ja puhelimeni yhdellä puhelinsoitolla näiden mahdollisesti kadotessa. Kuoletettaviin kortteihin kuului muun muassa pankkikortti, ajokortti ja kirjastokortti. Minua nauratti silloin ihan ääneen, kun kuvittelin itämafian kirjajaoston silmälasipäisten ja hintelien mafiosojen sommittelevan parastaikaa kabinetissaan hyytävää suunnitelmaa kirjastokorttini anastamiseksi – tiettävästi se joukkio on toimissaan pahamaineisen kaunopuheista ja väkivalta on kerrankin puhtaasti runollista laatua. Oli miten oli, kauppoja ei tullut, koska kirjastokorttini ei tarvitse sellaista palvelua, enkä muutenkaan pitänyt puhelun pelottelevasta luonteesta – lompakoita ja puhelimia kuulemma katoilee alvariinsa ja vain typerys jättäisi tämän tarjouksen käyttämättä.

Ihan viime viikkoon mennessä olin jo lähes täysin unohtanut tämän hi-tech avaimenperän olemassa olon, kunnes....(dramaattinen tauko ja hiipivää viulumusiikkia) menin hukkaamaan autoni avaimen. Silloin itkin katkeria kyyneleitä. Jos minulla vaan olisi ollut se avaimenperä, niin tietysti olisin etukäteisviisaana miehenä laittanut sen juuri auton avaimeen, mutta kun ei ollut, niin eipä ole nyt avaintakaan. Kaikki on nyt mennyttä, aivan kaikki! (siis jos tarkastellaan tilannetta vain auton avainten omistamisen kannalta.)