Hyvä ja paha

"HEI NAHJUS, lähe menemään täältä! HETI!", raikui yhtäkkiä päässäni säikäyttäen minut.

Huutajaksi paljastui se piirretyistäkin tuttu itseni paha puoli. Tunteiden ohjaama versio minusta.

Siinä se seisoi olkapäälläni Slash-silinterihattuun, nahkahousuihin ja aurinkolaseihin sonnustautuneena, mylvien ja horjahdellen kuin Jack Sparrow konsanaan. Joku halvattu oli antanut sille taas rommia.

"Lähe minne?", kysyin minä hämmästyneenä.

"Aivan sama, kunhan lähet vaan johonki ja alat elämään. Minua hävettää katsella tuollaista jahkailua. Kuolleillakin on enemmän menoa ja räiskettä kuin sinulla."

Paholais Onkamoinen tuntuu olevan tänään tunteellisella ja kitkerällä tuulella, ehdin vain juuri ajatella väliin, kun paholainen jo tarttui minua olkapäästä kiinni maalaten toisella kädellä silmieni eteen kuvaa:

"Sinun täytyy alkaa elää kiertolaisena, lähteä merille, tutustua ihmisiin, pitää heistä tai tapella heidän kanssaan." Pahan minun eleet kiihtyivät kiihtymistään ja puheääni kävi voimakkaammaksi, kun hän jatkoi: "Sinun täytyy ajaa moottoripyörällä auringonlaskuun, kiivetä vuorille, laulaa kiihkeästi, nousta barrikadeille johtamaan kansannousua ja sinun täytyy painaa pääsi neidon rinnoille ja lempiä kuin se olisi viimein kerta..."

"Noh, minun lemmintätiheydellä jokaista kertaa voi hyvällä syyllä pitää oletettavasti viimeisenä kertana", lisäsin minä silmälasieni asentoa samalla korjaten. En halunnut antaa itsestäni kuvaa naistenkaatajana.

"JUMALAUTA, älä keskeytä minua silloin kun pidän vaikuttavaa monologia! Mihin minä jäinkään? Niin, sinun täytyy alkaa nyt kokeilla kaikkea sellaista mistä olet kuunaan haaveillu. Olet vielä nuori eikä sinulla ole perhettä eli mikään ei estä sinua."

"Mutta minulla ei ole rahaa ja minua pelot..."

"Kaikkia meitä pelottaa! Mutta tajuathan sinä, että sen pelon tuolla puolen on vapaus ja mahdollisuus mahtavimpaan onneen – voihan siellä tosin majailla murhekin - mutta sitä minä tässä yritän jankuttaa, että et sinä voi tietää mitä kaikkea sielä on, jos et koskaan edes yritä. Eli eiköhän nyt tehdä niin, että lähdet tästä nyt samantien satamaan, nouset laivaan ja matkustat edes hetkeksi kaukaisiin maihin huomista miettimättä."

"Joo, niin me kyllä nyt ehottomasti tehdään, enkä ota edes hammaslankaa tai -harjaa mukaani", hihkaisin minä jo innosta värisevällä äänellä. "Tuskinpa otan edes omaa tyynyäni", totesin vielä noustessani jo rakkaaksi muodostuneelta sohvaltani. "Nyt minä kyllä aloitan alati antoisan elämän."

"Hienoa puhetta! Mutta ennen kuin lähdet, niin ottakaamme tämän kunniaksi pieni huikk"...

MÄTKIS!!

Sillä välin kun pahis oli keskittynyt palopuheeseensa ja rommiinsa, oli slipoveriin, kauluspaitaan ja puvunhousuihin pukeutunut enkeli-minä hiipinyt paholaisen taakse kumauttamaan tätä äkkiarvaamatta maksetut laskut -kansiolla päähän. Ja koska paholainen oli arvatenkin juopottelultaan ja elostelultaan unohtanut pitää huolta kunnostaan, pudotti yksi kolaus raukan täysin. Katsoin kun vetelä vartalo makasi hervotonna siinä silinterin vieressä. Näky oli surullinen.

Mutta enkeli katkasi pohdintani toteamalla:

"Etköhän Antti lähtisi nyt kauppaan hankkimaan tuttua leikkelekinkkua ja ruisleipää, koska näyttää pahasti siltä että ruoka saattaa loppua ennen ylihuomista. Emmehän me halua olla nälkäisiä, vai kuinka?"

"No emme kai sitten."

Jumalauta!

Elämässäni on liikaa rutiineja ja väärä tyyppi hallinnassa.

(Kirjoitin tämän purkauksen viime lauantaina, mutta samana iltana kaverini Pasi sanoi minulle jotenkin, että minä muka eläisin erityisen kovasti tässä hetkessä. Minulla meni siitä pasmat sekaisin. Voiko muka joku asia näyttää niin eriltä ulospäin kuin miltä se tuntuu sisällä. Olen hämmennyksen vallassa.)