torstai 26. kesäkuuta 2014

Hermostuttaa hivenen.

Minä olen kokeillut joogaa, syvää meditaatiota, pimeiden voimien manausta, pituushyppyä ja lopulta kevyttä pohdiskelua vessanpöntöllä, mutta mikään noista ei ole auttanut suuressa ongelmassani.

Minä en voi jumalauta vieläkään käsittää miksi joku kokee tarvetta vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia.

En minä nyt mitään kuukauden pyhimys -titteliä ja sen mukana tulevaa kovin loisteliasta sädekehää ole itselleni ylevillä aatoksilla havittelemassa, vaan minä en vain ymmärrä, miten jotakuta muka liikuttaa, kenen kanssa joku toinen tahtoo mennä naimisiin. Ainakin minulla on runsaasti sen mittaluokan ongelmia itsellänikin, ettei minulla yksinkertaisesti ole aikaa pohdiskella, kenen kanssa vaikka naapurini tahtoo arkensa ja juhlansa jakaa. Esimerkkinä näistä mittavista ongelmista voitaneen mainita vaikka se, kuinka eilen illalla jätin aivan kelpo sukat hyvin järjestelmälliseen tapaani tv-tason alle odottamaan aamua, mutta nyt toista sukkaa ei jumalauta löydy mistään. Jos vastustaisin homojen avioliittoa, niin yksisukkaisena joutuisin sen nyt tekemään nyt kuin mikäkin hönö.

Antakaapa sittenkin se sädekehä tänne, on minulla toinenkin syy puolustaa sitä tasa-arvoista avioliittolakia. Se on jo ylevämpää sorttia.

Minä en luonnollisestikaan voi tietää, minkälaista on elää homona nykypäivän Suomessa, mutta koska melkein koko aikuisikänäni en ole erityisemmin tuntenut kuuluvani mihinkään ryhmään, vaan joka paikassa olen jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä painiskellut ulkopuolisuudentunteen kanssa, niin tajuan, miten kurja tunne se toisinaan on eikä sellaista pitäisi tahallaan toiselle ihmiselle aiheuttaa. Niinpä se on ajatuksena aika lohduton, että muutama homofobinen mäntti saa sitten omalla pikkuruisella mielipiteellään annettua sellaisen vaikutelman, että suuren ryhmän elämäntyyli ja tapa rakastaa on jotenkin väärin ja yhteiskunnan ulkopuolella pidettävä vitsaus. Ja niin kauan kuin sellaiset mulkerot saavat omalla jarruttelullaan pidettyä yhteiskunnan jäykkänä ja suvaitsemattomana, eikä ollenkaan rentona ja riemukkaana, tulen minäkin luultavasti tuntemaan oloni ulkopuoliseksi. Jumalauta, minä kaipaisin jo pikkuhiljaa vähemmän sääntöjä ja enemmän torvimusiikkia ja bakkanaaleja.

2 kommenttia:

  1. Kirjoita lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa ilahduttava kommentti.
      Kyllä minä varmaan kohta taas kirjotanki. Piti vaan pitää vähän taukoa, ku se muuttu niin tuskaiseksi ja vaikeaksi harrastukseksi.

      Poista