Minua itseäni ainakin huvittaa hirveästi se,
että kun kohta tulen kirjoittamaan tarinan oikean itseni ja tämän
päiväkirjaminän eroista, niin totta mooses sellaiselle tarinalle
pitää antaa niin kovin vaatimattomasti nimeksi ”Mies myytin
takana”. Tunnelma on tällöin heti laakista nöyrä eikä
yleväilmeistä pöyhkeilyä ole odotettavissa. Enkä näin ollen
myöskään usko, että uusinta lentävää lausettani: ”Hän on
taiteilija, niin kuin minäkin”, tulla missään kohtaa käyttämään.
(Minä en voi edes kirjoittaa tuota lausahdusta ilman, että ilmeeni
ei hetkeksi muuttuisi sellaiseksi aristokraattisen pöyhkeäksi ja
käsi hamuaisi kaulaliinaa, jonka heittää näyttävästi kaulani
ympärille. Lausahdusta käytti muuan tyyppi ihan vakavissaan pari
viikkoa sitten.)
Mutta asiaan.
Toissa iltana kaveriani Juhaa pyydettiin
dokumentoimaan videolle erään bändin ensilevytystä.
Pyytäjämiekkonen halusi, että sillä välin, kun orkesteri soittaa
omia osuuksiaan, Juha kuvaa heitä ja kokoaa sitten aineistosta
jonkinlaisen dokumentin tai kertomuksen ainakin bändille muistoksi.
Sitä keskustelua kuunnellessa minä sain oman
idean.
Koska nyt olen kirjoittanut tätä päiväkirjaa
melkein neljä vuotta ja saavuttanut tällä uskomatonta suosiota
piireissä, joiden kutsuminen pieniksi olisi suuruudenhullua
liioittelua, niin minun mielestä nyt olisikin korkea aika tehdä
sellainen Behind the Music -tyylinen dokumentaatio oikeasta minusta
ja taustoistani. Sillä sehän nyt on varmaan kaikille selvä asia,
että tämä päiväkirja ei paljasta todellista luonnettani
ollenkaan, vaan tämä on vain yksi versio kaikesta. En tahdo, että
tämän päiväkirjan perusteella minun sanotaan sitten joskus olleen
väärinymmärretty nero tai oikeinymmärretty hönö omana aikanani.
Tahdon hetimiten juhlitun kansallissankarin asemaan.
Tulen siis dokumentissa paljastamaan todellisen
sisimpäni. Se tulee olemaan herkkää.
Dokumentin sisällöstä minulla ei vielä ole sen
tarkempaa kuvaa - ne saa Juha ohjaajana päättää - mutta elokuvan
maistiaiset olen jo visioinut päässäni. Ne olisivat
välähdyksenomaisia katkelmia tulevista haastatteluistani. Kuvailepa
tilanteet:
Alkutunnari alkaa soida, se on massiivista pauhua.
Vakuuttava miesääni kertoo käsillä nyt olevan Onkamoinen – Mies
myytin takana -dokumentin, jossa luvassa on vihdoin alaston ja
vääristelemätön totuus Antin värikkäästä elämästä. Tämä
on matka esiripun taakse aina avaruuteen saakka. Elokuvassa tullaan
näkemään kaikkea, muun muassa
Tunnustuksia..
”Silloin seksuaalinen ilkamointini meni liian pitkälle. Se mustalaisorkesteri tuskin tulee enää soittamaan juhliini.” (Istun kameran edessä vakavailmeisenä pörröiseen pinkkiin puuhkaan ja violetteihin aurinkolaseihin sonnustautuneena.)
Romantiikkaa..
”Ämmät ajoivat minua alituiseen takaa. Olin varastanut heidän käsilaukkunsa. ( Nyt päässäni on intiaanipäähine ja I'm with stupid -napapaita)
Yllätyksiä..
”OLEN VALMIS ALASTONKOHTAUKSEENI!” (Loikkaan yllättäen tuon sanoessani kädet levällään penkistä ylös pelkkään saunatakkiin pukeutuneena. Seuraa kameran tärähtelyä, lievää sekasortoa ja munia vilahtaa kuvassa ihan hivenen.
Vaikeuksia.. (Dramaattinen Dun dun duu -pudotus
musiikissa)
”Viinakset olivat loppu ja pahamaineinen Belgian mafia oli jo kintereilläni. Olin varastanut heidänkin käsilaukkunsa. (Pillahdan itkuun, käännyn selin kameraan ja otan muka salaa taskumatista huikan.)
Lisää yllätyksiä.
Säntään yhtäkkiä tuolilta nahistelemaan tuottajan kanssa. (Taas seuraa kameran tärähtelyä ja kaaosta, tappelu on kömpelöä, persvako vilahtaa ja potkut nousevat polven korkeudelle.)
Seesteisiä hetkiä.
Väritän keskittyneesti kieli ulkona värityskirjasta barbababaa.
Ja alkuvoimaista vimmaa.
Puhkean mylvimään, kun väriliitu lipeää yli barbababan ääriviivan.
Kas noin. Tuossa nyt oli vaan muutama esimerkki,
enkä viitsi enempääkään paljastaa, ettei katsojien nälkä
kokonaan katoa, mutta eiköhän tuollaisilla aineksilla saada
kasattua dokumentti vailla vertaa. Ihan tässä itsekin liikutuin näin rehellisen dokumentin äärellä. Pitäisiköhän muuten käydä jo
sovittamassa iltapukua Oscar-gaalaa silmällä pitäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti