Poliittinen kannanotto II

Taas on luvassa poliittinen kannanotto.

Lehdet näyttävät olevan nyt pullollaan kunnallisvaaleissa silmäätekeviksi pyrkineiden kansalaisten kiittäen ilmoituksia. Niitä näyttää ilmoittaneen lehtiin myös sellaiset, jotka eivät ole päässeet kunnanvaltuustoon. Esimerkiksi yhden miehen ilmoituksessa sanottiin: ”Nostetta oli, varapaikka tuli!” Ja toinen kiitteli tähän tapaan: ”Tärkeintä ei ole voitto, vaan jalo kilpa!” Voi voi, onpas kiusallista. Mitä ilmeisimmin sitä voittoa ei tullut, kun noin jalomielisesti asiaan täytyi suhtautua.

Jos minä olisin pyrkinyt kunnanvaltuustoon, enkä sinne olisi päässyt, niin kyllä varmasti näinä päivinä nähtäisiin lehdessä minulta vain ilmoitus, jonka kuvassa esiintyisin humalaisena johonkin mystiseen kaapuun kietoutuneena ja kiitosruudun tekstinä olisi:

”Imekää säkkiä saatanat, olen liskokuningas!”

Eivät saisi äänestäjät kipeästi hamuamiaan kiitoksia minulta.

Minulla olisi taas kärkevää huudahdettavaa irmalle,,,

mikäli google olisi tuo pahamaineinen irma. Kävi nimittäin niin, että tuo vanha arkkiviholliseni, sekavista sovellusmaakareista sekavin, nujersi minut jälleen!

Olen yrittänyt nyt kaksi päivää muokata näitä sivuja paremman näköiseksi, mutta se tuntuu olevan logiikaltaan yhtä vaivatonta ja ennakoitavaa kuin aivoleikkauksen tekeminen hyppykepillä.

Nappien painalluksista ja säätimien kopeloinnista on turha odotella tapahtuvaksi mitään, mitä niistä voisi kuvitella tapahtuvaksi; sen sijaan niitä epätoivoisna kopeloiva surkimus saa varautua siihen, että hetkenä minä hyvänsä esiin ponnahtaa jostain jumalattomasti kekkuloivia vieteriukkoja tai että käyttäjä ajautuu bonustasolle, jonne joutuessa paavi huutaa: ”TÄRINÄÄ TAKALISTOON BEIBIT”, ja silloin käyttäjä on pakotettu tanssimaan twistiä kunnes myyrä sukeltaa rahasäiliöön ja tuo sieltä paaville kaamean kepposkoneen.

Jumalauta, olen jumissa älyttömyyden limbossa!

Minä en ymmärrä miten Google voi olla yksi maailman rikkaimmista yrityksistä. Hakukonetta lukuun ottamatta kaikkia muitakin Googlen tekemiä ohjelmia käyttäessä meno on kuin yrittäisi hypätä täysillä pyörivän karusellin kyytiin. Ainakaan minun järkeni ei pysy näiden ohjelmien mukana ollenkaan.

Kissoja, kissoja kaikkialla

Paremman sanottavan puutteessa on säännöllisen kissahupailun aika. Olen tutkinut internettiä herkeämättä ja tullut siihen tulokseen, että kissat ovat hauskoja veikkosia ja hallitsevat kaikki huumorin lajit.

Lätinät sikseen ja asiaan. Tämä video on minusta lähes nerokas:

Tuollaisia mietiskeleväisiä möllejä kissat kai yleensä ovat. Paitsi Kit; se ei kyllä pohdiskele yhtään mitään. Kit kuuluu siihen Clint Eastwoodin, minun ja Dalai Laman harvalukuiseen joukkioon, jotka ammuskelevat ensin, ja vasta sitten kun kaupunki savuaa raunioina, pysähtyvät esittämään kysymyksiä tai mietelauseitaan:

”Olkoon tämä opetus teille Turkulaisille. Seuraavalla kerralla te vasta tulettekin katumaan, jos asetutte vielä poikkiteloin tielleni!”

”Öh, no voe rähmä, tämä kaupunki ol nimittäen Kuopijo.”

Avaimenperä

Heinäkuussa minua kohtasi jälleen satumainen onni.

Muuan turvallisuusalan yritys oli huomannut olevansa liikuttavan huolestunut turvallisuudestani ja ahdistusta lievittääkseen he tarjosivat minulle turva-avaimenperäänsä ihan ilmaiseksi vailla taka-ajatuksia, ihan vain lahjana yritystä mainostaakseen. Turva-avaimenperä toimi selostuksen mukaan niin, että kun kuitenkin hupuloisin avaimeni huishelvettiin, niin sitten tällä hi-tech perällä varustetut avaimet tarvitsi löytäjän kiikuttaa vain lähimpään postilaatikkoon ja vips, avaimet olisivat kohta jälleen oikean omistajan rakastavassa syleilyssä.

No, nyt sitten aikaa tuosta tarjouksesta on kulunut noin kolme kuukautta, eikä turva-avaimenperä ole vieläkään minulla. Sopii kysyä, että milläköhän halvatun kamelisaattueella pitkin silkkitietä niitä on lähdetty minulle tuomaan. Jos myös se hukkuneiden avainten palauttaminen kestää näin pitkään, niin jo on hyödytön palvelu. Luurankona olisin lukitun oven ulkopuolella tässä vaiheessa.

Tämä turvallisuusyritys soitti minulle jo kerran – pari kuukautta sitten – tiedustellakseen, että josko olen ollut tyytyväinen avaimenperääni. (Epäilisin henkilön maailman olevan liian pieni, jos tällä on aikaa olla tyytyväinen tai tyytymätön avaimenperäänsä.) Kun sanoin, etten ole vielä saanut koko avaimenperää, päätti neiti ryhtyä heti puhelun jälkeen jyrkkiin toimenpiteisiin. Mutta sitä ennen hän halusi tarjota minulle yrityksensä lisäpalvelua, jolla saisin pientä maksua vastaan tapettua kaikki korttini ja puhelimeni yhdellä puhelinsoitolla näiden mahdollisesti kadotessa. Kuoletettaviin kortteihin kuului muun muassa pankkikortti, ajokortti ja kirjastokortti. Minua nauratti silloin ihan ääneen, kun kuvittelin itämafian kirjajaoston silmälasipäisten ja hintelien mafiosojen sommittelevan parastaikaa kabinetissaan hyytävää suunnitelmaa kirjastokorttini anastamiseksi – tiettävästi se joukkio on toimissaan pahamaineisen kaunopuheista ja väkivalta on kerrankin puhtaasti runollista laatua. Oli miten oli, kauppoja ei tullut, koska kirjastokorttini ei tarvitse sellaista palvelua, enkä muutenkaan pitänyt puhelun pelottelevasta luonteesta – lompakoita ja puhelimia kuulemma katoilee alvariinsa ja vain typerys jättäisi tämän tarjouksen käyttämättä.

Ihan viime viikkoon mennessä olin jo lähes täysin unohtanut tämän hi-tech avaimenperän olemassa olon, kunnes....(dramaattinen tauko ja hiipivää viulumusiikkia) menin hukkaamaan autoni avaimen. Silloin itkin katkeria kyyneleitä. Jos minulla vaan olisi ollut se avaimenperä, niin tietysti olisin etukäteisviisaana miehenä laittanut sen juuri auton avaimeen, mutta kun ei ollut, niin eipä ole nyt avaintakaan. Kaikki on nyt mennyttä, aivan kaikki! (siis jos tarkastellaan tilannetta vain auton avainten omistamisen kannalta.)

Hyvä ja paha

"HEI NAHJUS, lähe menemään täältä! HETI!", raikui yhtäkkiä päässäni säikäyttäen minut.

Huutajaksi paljastui se piirretyistäkin tuttu itseni paha puoli. Tunteiden ohjaama versio minusta.

Siinä se seisoi olkapäälläni Slash-silinterihattuun, nahkahousuihin ja aurinkolaseihin sonnustautuneena, mylvien ja horjahdellen kuin Jack Sparrow konsanaan. Joku halvattu oli antanut sille taas rommia.

"Lähe minne?", kysyin minä hämmästyneenä.

"Aivan sama, kunhan lähet vaan johonki ja alat elämään. Minua hävettää katsella tuollaista jahkailua. Kuolleillakin on enemmän menoa ja räiskettä kuin sinulla."

Paholais Onkamoinen tuntuu olevan tänään tunteellisella ja kitkerällä tuulella, ehdin vain juuri ajatella väliin, kun paholainen jo tarttui minua olkapäästä kiinni maalaten toisella kädellä silmieni eteen kuvaa:

"Sinun täytyy alkaa elää kiertolaisena, lähteä merille, tutustua ihmisiin, pitää heistä tai tapella heidän kanssaan." Pahan minun eleet kiihtyivät kiihtymistään ja puheääni kävi voimakkaammaksi, kun hän jatkoi: "Sinun täytyy ajaa moottoripyörällä auringonlaskuun, kiivetä vuorille, laulaa kiihkeästi, nousta barrikadeille johtamaan kansannousua ja sinun täytyy painaa pääsi neidon rinnoille ja lempiä kuin se olisi viimein kerta..."

"Noh, minun lemmintätiheydellä jokaista kertaa voi hyvällä syyllä pitää oletettavasti viimeisenä kertana", lisäsin minä silmälasieni asentoa samalla korjaten. En halunnut antaa itsestäni kuvaa naistenkaatajana.

"JUMALAUTA, älä keskeytä minua silloin kun pidän vaikuttavaa monologia! Mihin minä jäinkään? Niin, sinun täytyy alkaa nyt kokeilla kaikkea sellaista mistä olet kuunaan haaveillu. Olet vielä nuori eikä sinulla ole perhettä eli mikään ei estä sinua."

"Mutta minulla ei ole rahaa ja minua pelot..."

"Kaikkia meitä pelottaa! Mutta tajuathan sinä, että sen pelon tuolla puolen on vapaus ja mahdollisuus mahtavimpaan onneen – voihan siellä tosin majailla murhekin - mutta sitä minä tässä yritän jankuttaa, että et sinä voi tietää mitä kaikkea sielä on, jos et koskaan edes yritä. Eli eiköhän nyt tehdä niin, että lähdet tästä nyt samantien satamaan, nouset laivaan ja matkustat edes hetkeksi kaukaisiin maihin huomista miettimättä."

"Joo, niin me kyllä nyt ehottomasti tehdään, enkä ota edes hammaslankaa tai -harjaa mukaani", hihkaisin minä jo innosta värisevällä äänellä. "Tuskinpa otan edes omaa tyynyäni", totesin vielä noustessani jo rakkaaksi muodostuneelta sohvaltani. "Nyt minä kyllä aloitan alati antoisan elämän."

"Hienoa puhetta! Mutta ennen kuin lähdet, niin ottakaamme tämän kunniaksi pieni huikk"...

MÄTKIS!!

Sillä välin kun pahis oli keskittynyt palopuheeseensa ja rommiinsa, oli slipoveriin, kauluspaitaan ja puvunhousuihin pukeutunut enkeli-minä hiipinyt paholaisen taakse kumauttamaan tätä äkkiarvaamatta maksetut laskut -kansiolla päähän. Ja koska paholainen oli arvatenkin juopottelultaan ja elostelultaan unohtanut pitää huolta kunnostaan, pudotti yksi kolaus raukan täysin. Katsoin kun vetelä vartalo makasi hervotonna siinä silinterin vieressä. Näky oli surullinen.

Mutta enkeli katkasi pohdintani toteamalla:

"Etköhän Antti lähtisi nyt kauppaan hankkimaan tuttua leikkelekinkkua ja ruisleipää, koska näyttää pahasti siltä että ruoka saattaa loppua ennen ylihuomista. Emmehän me halua olla nälkäisiä, vai kuinka?"

"No emme kai sitten."

Jumalauta!

Elämässäni on liikaa rutiineja ja väärä tyyppi hallinnassa.

(Kirjoitin tämän purkauksen viime lauantaina, mutta samana iltana kaverini Pasi sanoi minulle jotenkin, että minä muka eläisin erityisen kovasti tässä hetkessä. Minulla meni siitä pasmat sekaisin. Voiko muka joku asia näyttää niin eriltä ulospäin kuin miltä se tuntuu sisällä. Olen hämmennyksen vallassa.)

Jengisotaa

Sitten viime näkemän Kit on harrastanut ikkunakahnauksia vastakkaisen talon nilkin kanssa.

Kuvanottohetkellä näytti meneillään olevan täysimittainen jengiläisten uhittelutuokio asiaankuuluvine ”MITÄ, puhut sä hiirensuukottelija mulle?!” -elehtimisineen ja pään heilutteluineen.

Pelkään pahoin, että tämä naapurusto hukkuu vielä vereen ennen kuin rauha on taas maassa.

Poliittinen kannanotto

Piehtaroitteko yöunet menettäneenä ja hulluuden partaalla lähestyvien kuntavaalien vuoksi. Ovatko aiheet liian valtavia ja hankalasti hahmotettavia sekä tuntuvatko mahdolliset ehdokkaat valehtelevilta pallinaamoilta koko sakki? Epätietoisuus on tällaisen jättiläisen äärellä arvatenkin riipivää sorttia.

No, kuivatkaapa vihdoinkin kyyneleet, sillä politiikan yleistohtori on juuri avannut vastaanottonsa tarjotakseen linimenttiä. (Tätä praktiikkaa varten minun pitäisi ehdottomasti hankkia samanlainen koju kuin Tenavien Tellulla on käytössään)

Ensimmäisenä aiheena ajattelin pitää kattavan luennon kunnallispalveluiden hankinnasta.

Viime syksynä alkoi Vantaan käräjäoikeudessa oikeudenkäynti, jossa käsiteltiin vuosien 1999 – 2008 välisenä aikana Helsingin alueella tapahtunutta erityisen törkeää ympäristörikosta, jossa erästä jätteenkuljetusyhtiötä syytettiin vuosia kestäneestä ja järjestelmällisestä jätteiden luontoon kippaamisesta. Rikos oli järjestelmällisyydessään ja tahallisuudessaan kaiketi yksi Suomen historian pahimpia ympäristörikoksia. Noina vuosina yritys esimerkiksi kaatoi luontoon yli 30 000 tonnia jätevesiä, ravintolarasvoja ja jäteöljyjä sekä harrasti myös muunlaista vilunkia ja puljaamista rahaa saadakseen. Oikeudenkäynti on edelleen kesken hovioikeudessa. (Pohjustuksesta tuli nyt kyllä niin räjähtävä, että tämä sketsinpaskahan kirjoittaa itse itsensä loppuun)

Niin, ja tämän jätteenkuljetusyrityksen nimi on Lokapojat Oy.

Toistanpa oikeen, jos joku ei ehtinyt lukea ekalla kerralla; Lokapojat . Jo on jumalauta luottamusta herättävä nimi!

Se, ken päätti antaa vastuuta ja vapautta yritykselle, joka kaikessa aikuismaisuudessaan tunkee jo nimeensä sanan poika, sietäisi joutua jalkapuuhun häpeämään tekosiaan. Kaikkienhan se pitäisi tajuta, ettei poikiin missään muodossa ole koskaan liitettävissä vastuullisuutta, varsinkaan jos ne pojat päästetään vielä tekemisiin paskan kanssa. Luvassa on silloin taatusti vaikeuksia ja paska väärässä paikassa.

Tämän poika sanan vaikutuksen tunnelmaan tiesi jo aikanaan Thin Lizzy säveltäessään kappaleen The boys are back in town. Yksistään tuo pojat ilmaus lisää heti kappaleeseen sen riehakkaan tunnelman, joka uumoilee tänä yönä aitojen kaatuvan, alkoholin virtaavan, pikku nujakoiden puhkeavan, poliisien itkevän ja neitojen hekumoivan. Jos taas pojat olisi alunperinkin vaihdettu sanaan miehet, kappaleen tunnelma vaihtuisi heti. Ralli tunnelmoisi silloin, kuinka vihdoin tänä iltana, jos koskaan, veroilmoitukset vasta täyttyisivätkin, selkäkivuista juteltaisiin ja hotellin huonoja tyynyjä miehissä kirottaisiin.

Älkää siis herrannimessä palkatko poikia vastuullisiin tehtäviin – piirretty penis ja vagina vain ilmestyisi sen kylkeen ja sitten syyllistä tivatessa kukaan pirulaisista ei tunnustaisi, vaikka kaikki myhäilisivät syyllisen näköisinä.

Olen tuhon oma

On syytä epäillä, että Kit suunnittelee jotain kohtalokasta pääni menoksi. Olen ollut huomaavinani sen tarkkailevan salamyhkäisesti liikkeitäni ja kellottavan rutiinejani.

"Piakkoin ääliö, piakkoin!"